Tällaisen opuksen sain luettua ja tyytyväinen olin! Koitan olla paljastamatta juonenkäänteitä, jos joku innostuu sen vaikka lukemaan. Kirja kertoo eläkeläismiehestä, jota alkaa vaivata unettomuus. Hän herää joka aamu vähän aikaisemmin kuin edellisenä aamuna. Puoleen väliin asti (noin) kirja on melko realistinen, mutta kun päähenkilö nukkuu enää muutaman hassun tunnin yössä, alkaa tapahtua kummia.

Mielestäni kirja oli mukava lukea, toisin paikoin ehkä hieman pitkäveteinen. Loppua kohti kuitenkin paranee ja on todella mielenkiintoinen. Tykkään Kingin tavasta sekoittaa todellisuus ja (miksi sitä nyt sitten kutsuisi...) rinnakkaistodellisuus. Ei aina itsekään osaa sanoa, kummassa tapahtumat tapahtuu. Plussaa kirja saa myös sen takia, että siihen on saatu mukaan romanssi :)

Suosittelen lukijoille, jotka omaavat vilkkaan mielikuvituksen ja jaksavat lukea pitkän kirjan. Jännitystä kirja ei kamalasti tarjonnut, toimintaakin oli hyvin vähän. Suuri osa asioista tapahtui siis ihan henkisellä tasolla. Kaiken kaikkiaan ihan lukemisen arvoinen kirja. Laittakaahan kommenttia siitä, mitä mieltä kirjasta olette! :)